perjantai 15. lokakuuta 2010

Kansainvälinen Valkoisen kepin päivä 15.10.

Valkoinen keppi on liikkumisen apuväline henkilölle, joka ei pysty liikkumaan turvallisesti ja itsenäisesti näön / näköaistin avulla. Valkoinen keppi toimii tuntoaistin apuna ja sen avulla liikkuja saa tiedon muun muassa kulkureitin tasoeroista, pintamateriaaleista, reunakivistä ja reitillä olevista vyötärön alapuolisista esteistä. Valkoinen keppi kertoo muille liikkujille, että kepin käyttäjällä on näkövamma. 

Lisätietoja
Näkövammaisten Keskusliitto ry

White Cane Day, Englanninkielinen

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Sillanrakentajat kulttuuripääkapungin tekijöinä Turussa

  Turku on vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kynnys ry on aktiivisesti mukana järjestämässä tapahtumia: tulossa on tanssia, elokuvaa, kursseja, näyttelyitä ja TaiKa -päätösfestivaali. Lisäksi järjestetään apuvälinesuunnittelukilpailu, jonka nimi on Makein Apuväline Ikinä. Sillanrakentajat on yhteinen nimi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumille, joissa tuodaan esiin vammaisuuteen ja vammaispoliittiseen taiteeseen liittyviä näkökulmia.

Kynnys ja Turku2011-säätiö järjestävät Turussa 4.11.2010 koulutusta siihen, miten järjestetään saavutettava kulttuuritilaisuus. Tilaisudessa esiintyy muiden muassa Turun kaupungin esteettömyysasiamies Heikki Haulisto.

Lisätietoa koulutuksesta löytyy Kulttuuria kaikille-sivustolla.


Seuraa Sillanrakentajien kulttuuritarjontaa ja toimintaa verkkosivuilta.

Sillanrakentajat, Turku 2011


Osallistu apuvälinesuunnittelukilpailuun.


Makein Apuväline Ikinä - kilpailun säännöt

torstai 7. lokakuuta 2010

Kerro muistosi rakennuksesta

Alvar Aalto - museo kokoaa ihmisten muistoja rakennuksista  ja  yleensä rakennetusta ympäristöstä.  Tarinat julkaistaan Internetissä Kävin täällä -sivuston blogissa.


"Kävin täällä -sivusto on tarkoitettu eri-ikäisten ihmisten paikkatarinoille, muistoille ja kohtaamisille rakennetussa maisemassa. Sivuston tarkoituksena on kerätä erilaisia kuvauksia – tekstejä ja kuvia – ihmisiä puhutelleista, mieleen painuneista paikoista: merkityksellisiksi muodostuneista tiloista, maisemista tai näkymistä."

Oman tarinan lähettäminen onnistuu lähettämällä tarina ja mahdollinen kuvaliite sähköpostitse Kävin täällä -sivuston toimittajille.

Käy ensin tutustumassa kampanjan ohjeisiin, ja jos kiinnostut, kerro oma tarinasi. Toimittajat muokkaavat tarinat ja ne julkaistaan nimimerkillä.  Osallistumisaikaa on tämän vuoden loppuun.

Lisätietoja:

Kävin täällä - blogi

Ohjeet osallistumiseen

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kela on Vuoden selväsanainen

Selkokeskus on myöntänyt Kelalle "Vuoden selväsanainen" -palkinnon selkokielen käytöstä esitteissä.

Selkokielisistä esitteistä onkin saatu asiakkailta niin hyvää palautetta, että Kelassa jo harkitaan kannattaako muita esitteitä enää julkaista. Selkoesitteitä julkaistaan pian myös ruotsiksi.

Kelan tiedote palkinnosta.

Tutustu selkoesitteisiin netissä.

Kelan selkoesitteet

Syyskokous Kuopiossa la 13.11.

Esteettömyysyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 2010 pidetään la 13.11.2010 klo 13.00 alkaen Kansalaistoiminnan keskus Tukipilarissa, Koljonniemenkatu 2, 2 krs., Kuopio.