RISTIRIITOJA JA NÄKEMYSEROJA

” Kuka, mitä, saunassa meteliä piti, mitä, häh?” kyseli muun muassa Sleepy Sleepers aikoinaan. Sanat kumpusivat mieleeni, kun pohdin esteettömyyden edistämistyötä.

Luin Valtakunnallisen vammaisneuvoston nettisivuilta, että ”Valtakunnallinen vammaisneuvosto järjestää ESTEETTÖMYYS ON YHTEINEN TAVOITTEEMME – seminaarin, jossa pureudutaan esteettömyyden ytimeen YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, rakentamisen, sähköisen viestinnän, liikenteen, tutkimuksen ja kokemusasiantuntemuksen näkökulmista.” Seminaarin tavoite on puhua ihmisille luotavista mahdollisuuksista ja keinoista, joilla ihmisten olisi entistä helpompi olla ihmisiä.

Tämän syksyn aikana, syyskuun alussa on tiedotettu, että Ympäristöministeriö on käynnistänyt Ikäkoti kuntoon –kampanjan. Sen avulla halutaan herättää suomalaisia pohtimaan, pärjääkö omassa kodissa myös ikääntyneenä. Ympäristöministeriö toivoo Ikäkoti kuntoon -kampanjalla saavansa jokaisen yli 55-vuotiaan katsomaan omaa ja lähipiirinsä kotia myös ikäihmisen silmin. Arviointi kohteena ovat muun muassa turvallisuus ja esteettömyys. DISCOVER 55+ raportin mukaan yli 55 -vuotiaita on jo 1,2 miljoonaa. 

Rakennustieto ylläpitää RT Esteettömyystieto –palvelua, minkä pitäisi helpottaa ja nopeuttaa suunnittelijoiden työtä tilojen mitoituksessa ja materiaalien valinnassa, kun tavoitteena on esteettömyyden toteutuminen asuinympäristössä ja parempi suunnittelun laatu.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) tiedottaa, että valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen mukaan ensi vuoden korjaus- ja energia-avustusten määräraha on yhteensä 35 miljoonaa euroa. Näistä muun muassa kuntien myöntämille avustuksille määrärahat jakautuisivat seuraavasti: vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausavustus 12 milj. euroa ja kuntotutkimus kosteusvaurioituneeseen, terveyshaittaa aiheuttavaan rakennukseen 1 milj. euroa. 

Esteettömyysasiaa viedään siis eteenpäin monella tavalla ja monien kanavien kautta. Toimenpiteillä pyritään tavoittamaan asiassa monia eri toimijoita ja luoda yhteistä mielikuvaa siitä, miten esteettömyyttä tulevaisuudessa toteutetaan. 

Tosin, samaan aikaan, kun herätellään yhteiskunnallista keskustelua esteettömyyden välttämättömyydestä ja tarpeellisuudesta, nousee esille myös soraääniä. Ääniä, joiden mukaan esteettömyys ei olekaan yhteinen asiamme. Tämän asian on tuonut esille muun muassa Talouselämä-lehdessä Rakennusteollisuus RT ry, jonka mukaan uudisrakentamisen esteettömyysvaatimukset ovat kohtuuttomia ja esteettömyyden säätelyä pitäisi väljentää. 

Surullisinta soraäänissä on, että niiden esittäjät eivät arvioi esteettömyyteen liittyvän kehittämistyön tai koulutuksen tarvetta. He eivät myöskään esitä argumenteissaan sitä, miten esteettömyys madaltaisi laatua tai haittaisi ihmisten tosiasiallista arkielämää. He vain vetoavat siihen, että perinteiseen, esteelliseen toimintatapaan verrattuna uudet tavat ja maailman muuttuminen lisäävät kustannuksia. 

Tottahan se on, että ensimmäiset tuotteet ovat aina kalliimpia kuin massatuotanto. Se kuitenkin kuuluu tuotteiden ja toimintatapojen elinkaareen. Kukaan ei ihmettele, miksi ensimmäiset versiot älypuhelimista maksavat paljon enemmän kuin saman puhelimen tuottaminen muutaman kuukauden päästä vakiintuneilla tuotantomenetelmillä.

Mervi Valta
projekti-insinööri

Esteet luovat toiseutta ja riippuvuutta

Esteettömyyden sisäistäminen ja sen kokonaisvaltaisuuden ymmärtäminen on todella haastava juttu. Esteettömyyden tarkka määritteleminen on mahdotonta, koska esteettömyys on ympäristön (rakennetun ympäristön, tiedon ja toimintatapojen) ominaisuus, jonka pitäisi tukea myös vammaisten tai apuvälinettä käyttävien ihmisten omaehtoista ja itsenäistä toimintaa. Esteettömyys (tai esteellisyys) itse asiassa kuvaa yksilön ja ympäristön välisen suhteen toimivuutta. Helppoa kuin heinänteko, eikö vain?

Kokemukseni mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa esteettömyyttä. sen ymmärtäminen on kuitenkin työlästä. Riikka Hänninen on kirjoittanut Näkövammaisten Airut-lehdessä (16.9.2014) oivallisesti toiseuden tunteesta. Vammaisen ihmisen tunne siitä, että olen ulkopuolinen, jopa omassa elämässään. Kokemus syntyy, kun esteelliset toimintatavat ja asiat saavat ymmärtämään, ettei vain pysty – ei vain pysty.

Esteet korostavat toistakin inhimillisen elämän osa-aluetta: riippuvuutta toisista ihmisistä. Apuvälineitä käyttävien ihmisten riippuvuuden toisten ihmisten avusta – ja hyvöntahtoisuudesta. Silloin, kun ympäristö ei tue ja luo toimintamahdollisuuksia, syntyy riippuvuutta toisista ihmisestä. Apua tarvitaan monissa arkipäivän yksikertaisissa asioissa, kuten oven avaamisessa. Tämän on todennut muun muassa Yle Puheen Iltapäivän #ihmistestissä toimittaja Salla Vuolteenaho.

Siispä määrittelisin esteettömyyden syvimmän olemuksen seuraavasti: Esteettömyys on keino/väline, jolla tuetaan jokaisen ihmisen osallistumista ja osallisuutta – tekemistä ja mukana olemista ihmistä kunnioittaen ja arvostaen. 

Ei esteettömyys sen kummempi juttu ole!

Mervi Valta

projekti-insinööri

Tarvitaanko vielä esteettömyyden edistämistyötä?

YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista on oma artiklansa esteettömyydelle. 9 artikla on kokonaisuudessaan alla:

9. artikla Esteettömyys

1. Jotta vammaiset henkilöt voisivat elää itsenäisesti ja osallistua täysimääräisesti kaikilla

elämänalueilla, sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään, muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja -järjestelmiin, sekä muihin yleisölle avoimiin tai tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin sekä

kaupunki- että maaseutualueilla. Näitä toimia, joihin sisältyy saavutettavuuden esteiden tunnistaminen ja poistaminen, sovelletaan muun muassa:

a) rakennuksiin, teihin, kuljetukseen sekä muihin sisä- ja ulkotiloihin, koulut, asunnot,

terveydenhuoltoyksiköt ja työpaikat mukaan lukien;

b) tiedottamiseen, viestintään ja muihin palveluihin, sähköiset palvelut ja pelastuspalvelut

mukaan lukien.

2. Sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet, joilla:

a) kehitetään ja saatetaan voimaan yleisölle avoimien tai tarjottavien tilojen ja palvelujen

saavutettavuutta koskevia vähimmäisstandardeja ja -ohjeita ja valvotaan niiden täytäntöönpanoa;

b) varmistetaan, että yksityiset tahot, jotka tarjoavat yleisölle avoimia tai tarjottavia tiloja

ja palveluja, ottavat huomioon kaikki esteettömyyden osatekijät vammaisten henkilöiden

kannalta;

c) annetaan sidosryhmille koulutusta vammaisten henkilöiden kohtaamista esteettömyyskysymyksistä;

d) tuotetaan yleisölle avoimien rakennusten ja muiden tilojen opastetekstit pistekirjoituksella sekä helposti luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa;

e) järjestetään avustajia ja muuta apua, mukaan lukien oppaat, lukijat ja koulutetut viittomakielen tulkit, helpottamaan yleisölle avoimien rakennusten ja muiden tilojen esteettömyyttä;

f) edistetään muita asianmukaisia vammaisten henkilöiden avustamisen ja tukemisen

muotoja tarkoituksena varmistaa heille tiedon saavutettavuus;

g) edistetään uusien tieto- ja viestintäteknologioiden ja -järjestelmien, myös Internetin, saavutettavuutta vammaisille henkilöille;

h) edistetään saavutettavien tieto- ja viestintäteknologioiden ja -järjestelmien suunnittelua, kehittämistä, tuotantoa ja jakelua varhaisessa vaiheessa siten, että näistä teknologioista ja järjestelmistä tulee saavutettavia mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

Ovatko kaikki artiklassa esille nostetut asiat toteutuneet?

Tarvitaanko vielä esteettömyyden edistäjiä ja eteenpäin viejiä?

YKn vammaisten ihmisten ihmisoikeussopimus:  www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/ykn_vammaissopimus_uudistettu_painos_2012.pdf

Mervi Valta

ESTEELLINEN YMPÄRISTÖ ON VÄLILLISTÄ SYRJINTÄÄ

 

Lakimies Henrik Gustafsson, Invalidiliitto ry, on laatinut YK:n vammaissopimus käyttöön! –käsikirjan. Käsikirjan perusideana on lähestyä YK:n vammaisia henkilöitä koskevaa ihmisoikeussopimusta uudella tavalla. Käsikirja avaa auki hyvin konkreettisella tavalla YK:n vammaissopimuksen sisällön ja vaikutuksen vammaisten ihmisten elämään. Käsikirjasta selviää, että YK:n vammaissopimuksessa on oma lukunsa myös esteettömyydelle.

YK:n vammaisten sopimuksen Esteettömyys ja saavutettavuus (artikla 9): Jotta vammaiset henkilöt voisivat elää itsenäisesti ja osallistua täysimääräisesti kaikilla elämänalueilla, sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään, muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja ‑jarjestelmiin, sekä muihin yleisölle avoimiin tai tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin sekä kaupunki- että maaseutualueilla. Näitä toimia, joihin sisältyy saavutettavuuden esteiden tunnistaminen ja poistaminen, sovelletaan muun muassa:

a) rakennuksiin, teihin, kuljetukseen sekä muihin sisä- ja ulkotiloihin, koulut, asunnot, terveydenhuoltoyksiköt ja työpaikat mukaan lukien;

b) tiedottamiseen, viestintään ja muihin palveluihin, sähköiset palvelut ja pelastuspalvelut mukaan lukien.

Käsikirjan mukaan syrjintäkiellon toteutuminen edellyttää periaatteessa ympäristön esteettömyyttä. Jotta vammainen henkilö voi osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin yhdenvertaisesti muiden kanssa, hänellä on oltava mahdollisuus esteettömään kommunikaatioon sekä fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön.

Jos ympäristö estää ihmisen, vammaisen ihmisen osallistumisen, on kyseessä välisestä syrjinnästä.  Tosin, perustuslakimme ei tunne esteettömyyttä tai sen puutteen tuomaa syrjintää samalla tavalla kuin yhdenvertaisuuden, tasa-arvon tai syrjimättömyyden.

YK:n vammaissopimus –käyttöön kirja ei määrittele esteettömyyden sisältöjä eikä tapaa, jolla esteettömyys käytännössä toteutetaan. Kirja arvioi esteettömyyttä työkaluna tai keinona, jolla vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia toteutetaan. Ja toisaalta, siinä on kokonaisuudessaan esteettömyyden sisältö – yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja saavutettavuuden mahdollistaminen jokaiselle ihmisille tekniikan, apuvälineiden ja konkreettisten ratkaisujen sekä toisen ihmisen avun avulla.

YK:n vammaissopimus -käyttöön kirja löytyy linkistä www.invalidiliitto.fi/files/attachments/julkaisut/yk_toolkit_pieni.pdf

Mervi Valta

Esteettömyyden ajatusmaailma ja arjen todellisuus

Nykyisin hyvin yleistä on, että puhutaan tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta sen tarkemmin erittelemättä mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus oikeastaan tarkoittavat kahvipöytäkeskustelujen ulkopuolella. Onko yhdenvertaisuutta esimerkiksi se, että jokaisen tulisi luoda itse oma todellisuutensa ja pärjätä niillä korteilla, jotka on elämässään saanut? 

Ensi alkuun edellä sanottu tuntuisi varmasti ongelmattomalta ajatukselta sillä voisimmehan ajatella, että yhdenvertaisuutta on se, että jokainen ponnistelee omien kykyjensä puitteissa ja saavutukset ovat siten oikeudenmukaiset.

Arkielämässä kuuleekin, edellä sanottuun viitaten, usein että yhdenvertaisuutta on nimenomaan se, että ketään ei syrjitä tai kenenkään osallistumista ei suosita antamalla hänelle tiettyjä apuvälineitä suoritukseen. Ironista kuitenkin on, että kun puhutaan suosimisesta tai syrjinnästä kovinkaan monesti ei tarkoiteta välttämättä heitä, jotka ovat elämässään ikään kuin yhteiskunnan odotushuoneessa: usein arjen tasa-arvo ja syrjintäpuhe ei nimittäin edes tavoita jollain tapaa vammautuneita tai esteellisyydestä kärsiviä kuin alaviitteen muodossa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus onkin hyvin monesti tulkittavissa, yleisen  keskustelun perusteella, yhteiskunnan normit ja kriteerit täyttävien ihmisten yhdenvertaisuudeksi ja sen puolesta kamppailuksi.

Esteettömyyden kannalta edellä mainittu asetelma muodostaa haasteellisen ongelmakentän, mutta tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Itseasiassa nykyisin voidaan katsoa, että asiat ovat hyvin hitaasti menossa kulttuurissamme jopa parempaan suuntaan, kun uudenlaista tekniikkaa ja esimerkiksi uusia tapoja rakentaa entistä parempia asumiskokonaisuuksia alkaa hiljalleen ilmestyä. 

Kehitys on kuitenkin vielä valitettavan hidasta, sillä esteettömyyden ajatusmaailma ja ihmisten arki eivät vielä riittävästi kohtaa tai, toisin sanoen, jaa samaa kokemusmaailmaa. Nykyisin esimerkiksi on vielä normaalia, jos asutaan kerrostalossa, jossa on vain portaita; hissit ja automaatio ovat monesti luksusta tai palveluja niitä pakosti tarvitseville. Asiat voisivat kuitenkin olla toisinkin, sillä ei ole mitenkään häpeällistä myöntää, että olisi paljon mukavampaa jos olisi  esimerkiksi enemmän hissejä tai taloon sisältyisi jo lähtökohtaisesti erilaisia arkielämää helpottavia ratkaisuja, jotka tekisivät asuinympäristöstä sijoituksen, jossa voisi elää periaatteessa elämänsä loppuun asti ilman pelkoa vanhuuden vaivojen haitoista.

Arjen todellisuus ei kuitenkaan tänään näytä olevan vielä sillä tasolla, että esteettömyys nähtäisiin laajasti kaikkien etuna. Asiat kuitenkin muuttuvat onneksi hyvinkin nopeasti ja jos maailman globalisoitumisesta ja pienenemisestä haluaa jotain hyvää hakea niin voidaan ainakin todeta, että erilaisten ajatustapojenkirjo tulee jatkossakin lisääntymään elämänpiirissämme. Henkilökohtaisesti toivon, että myös esteettömyyttä kannustavat ja ylläpitävät ajatusmaailmat ja puhetavat kukoistaisivat paremmin tulevaisuudessa sillä esteettömyys ei todellakaan ole määrärahojen tuhlaamista tai tuottavuuden haaskaamista. Esteettömyys on sitä vastoin tulkintani mukaan jokaisen elämää helpottava perusoikeus, joka voi lisätä ihmisten tyytyväisyyttä ja tuottavuutta tämän ajan vaativassa arjessa.

Kirjoittaja: JJ Posti

Kirjoittaja on Esteettömyysyhdistys ry:n puheenjohtaja ja yhteiskuntatieteilijä. 

Tämä teksti ei edusta minkään yhdistyksen virallista kantaa vaan on kirjoitettu yksityishenkilönä.

Osatasa-arvorasismia?

Elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa – vai elämmekö? Ymmärtääkseni tasa-arvon tulisi kuulua tasa-arvoisesti kaikille jopa toimintakykyyn katsomatta. Tasa-arvoisen yhteiskunnan tärkeimpiä ominaisuuksia on esteettömyys. Odotan innolla aikaa, jolloin tasa-arvo koskee myös vanhuksia ja vammaisia.

Pari esimerkkiä kulttuuripääkaupungistamme. Kulttuurikohteita kumpikin, vaikka eivät mitenkään liity Turku 2011 -säätiöön.

Erääseen museoon suunniteltiin ulkonäyttelyn laajennusta. Kookkaiden esineiden näkemiseksi tehtiin niiden ympäri sillat kolmeen kerrokseen. Toteuttajien mielestä tasa-arvo toteutui, kun alimmalle tasolle pääsi luiskaa pitkin, muille portaita. Alatasolta olisi nähnyt näyttelykohteiden kyljet, ei muuta.

Eräs taiteen parissa toimiva säätiö mielii historiallisten rakennustensa saneeraamista ja tehokkaampaa hyödyntämistä. Säätiön ja museokeskuksen mielestä tasa-arvoa on, että huonosti liikkuville riittää pääsy alimpaan kerrokseen. Pääsy yläkerran näyttelyihin ja konsertteihin ei ole tarpeellista. Olisiko se tasa-arvon liioittelemista?

Edellisessä tapauksessa rakennusluvan hakijat saatiin ymmärtämään, että hissi on tarpeen ja oikeudenmukaista. Tuhannet kävijät tulevat kiittämään. Jälkimmäisessä tapauksessa luvan hakija ei halua ymmärtää, että ratkaisun sisältämä ”osatasa-arvo” ei ole esteettömyyttä eikä oikeata tasa-arvoa.

Itseään fiksuina ja tasa-arvoa kannattavina pitävät ihmiset katsovat näköjään oikeudekseen päättää muiden, lähinnä toimintakyvyiltään rajoitettujen ihmisten, kuten vanhusten ja vammaisten, tasa-arvon määrästä. Luopuisivatko he osasta omaansa? Kysyn, eikö tämä jo vaikuta rasismilta – osatasa-arvorasismilta?

Kirjoittaja on

Heikki O Haulisto

Turun kaupungin esteettömyysasiamies

Tietoa viittomakielestä ja tulkkauksesta

Humanistinen ammattikorkeakoulu kouluttaa viittomakielen tulkkeja. Nyt Humak on perustanut blogin, jossa kouluttajat, toimijat ja kehittäjät kertovat alan kuulumisia.

Tulkin työtä voi kuvata sillan rakentamiseksi kahden kielen ja kahden kulttuurin välille. Blogin nimi on Alaviitteitä siltatyömaalta.

Blogista löysin mielenkiintoisen tiedon. Suomessa on julkaistu viittomakielten kielipoliittinen ohjelma viime vuonna. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa viittomakielen asemaa, selkiyttää kysymystä viittomakielen omistajuudesta ja herättää keskustelua kielestä ja sen merkityksestä. Ohjelma on myös ajankohtainen tietopaketti viittomakielestä ja sen käytöstä sekä viittomakielisten yhteisöstä.

Lisätietoja:

Alaviitteitä siltayömaalta blogi - Humak

Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma - Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Me itse ry:n kannanotto: Laitos ei ole koti

Me itse ry on ottanut kantaa laitosasumisen purkamiseen.  Yhdistys on huolissaan siitä, muistetaanko kunnissa kenitysvammaisten ihmisoikeudet.

Kannaotossa sanotaan näin:

"On väärin, että jotkut kunnat suunnittelevat
yli 100 – 200 asukkaan kerrostaloja,
jonne vammaiset, vanhukset, päihdeongelmaiset
ja mielenterveysasiakkaat muuttaisivat asumaan."

Tämä on vastoin valtioneuvoston periaatetta, jonka mukaan kehitysvammaisten asuminen tulee järjestää pieniin, noin 5-10 henkilön yksiköihin.

Me itse ry muistuttaa, että kilpailutus ei saa mennä ihmisarvon edelle. Asumisessa tulee ottaa huomioon ihmisen näkökulma.

Lisätietoja
Me itse ry:n  kannanotto.