Elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa – vai elämmekö? Ymmärtääkseni tasa-arvon tulisi kuulua tasa-arvoisesti kaikille jopa toimintakykyyn katsomatta. Tasa-arvoisen yhteiskunnan tärkeimpiä ominaisuuksia on esteettömyys. Odotan innolla aikaa, jolloin tasa-arvo koskee myös vanhuksia ja vammaisia.
Pari esimerkkiä kulttuuripääkaupungistamme. Kulttuurikohteita kumpikin, vaikka eivät mitenkään liity Turku 2011 -säätiöön.
Erääseen museoon suunniteltiin ulkonäyttelyn laajennusta. Kookkaiden esineiden näkemiseksi tehtiin niiden ympäri sillat kolmeen kerrokseen. Toteuttajien mielestä tasa-arvo toteutui, kun alimmalle tasolle pääsi luiskaa pitkin, muille portaita. Alatasolta olisi nähnyt näyttelykohteiden kyljet, ei muuta.
Eräs taiteen parissa toimiva säätiö mielii historiallisten rakennustensa saneeraamista ja tehokkaampaa hyödyntämistä. Säätiön ja museokeskuksen mielestä tasa-arvoa on, että huonosti liikkuville riittää pääsy alimpaan kerrokseen. Pääsy yläkerran näyttelyihin ja konsertteihin ei ole tarpeellista. Olisiko se tasa-arvon liioittelemista?
Edellisessä tapauksessa rakennusluvan hakijat saatiin ymmärtämään, että hissi on tarpeen ja oikeudenmukaista. Tuhannet kävijät tulevat kiittämään. Jälkimmäisessä tapauksessa luvan hakija ei halua ymmärtää, että ratkaisun sisältämä ”osatasa-arvo” ei ole esteettömyyttä eikä oikeata tasa-arvoa.
Itseään fiksuina ja tasa-arvoa kannattavina pitävät ihmiset katsovat näköjään oikeudekseen päättää muiden, lähinnä toimintakyvyiltään rajoitettujen ihmisten, kuten vanhusten ja vammaisten, tasa-arvon määrästä. Luopuisivatko he osasta omaansa? Kysyn, eikö tämä jo vaikuta rasismilta – osatasa-arvorasismilta?
Kirjoittaja on
Heikki O Haulisto
Turun kaupungin esteettömyysasiamies
