Muistelen, että lapsuudessa oli sanonta ”Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle”. Vanhaa hokemaa voisi mukauttaa rakennusten esteettömyydestä muotoon ”Kolme sanaa talolle, ole esteetön minulle”.
Tulevaisuuteen luotaavissa, mielikuvitukseen perustuvissa amerikkalaisissa elokuvissa hyödynnetään virtuaalimaailmaa. Elokuvissa ihmisen päähän pannaan erilaisilla sensoreilla varustettu kypärä tai käteen sujautetaan vastaavanlainen hanska – tai voi olla, että elokuvissa ihmiselle puetaan sekä kypärä että hanska. Niin tai näin, pukineitten avulla ihmisen aivot loihtivat esiin kuvitteellisen, virtuaalimaailman. Silmän isku, pupillin värähdys tai puristus hanskassa ja kaikenlaista alkaa tapahtua – täysin mielikuvituksissa, mutta silti kehon mukaansa tempaisevasti, ikään kuin toimittaisiin oikeasti.
Miltä mahtaisikaan tuntua, kun astellessani rakennukseen päähäni ilmestyisi erilaisilla antureilla ja sensoreilla varustettu kypärä. Kypärän avulla saisin sähkömagneettisen yhteyden ympäristööni ja voisin vapaasti säädellä ja muuttaa tilan ominaisuuksia. Sen lisäksi, että kypärästä olisi langaton yhteys tilan säätöhanikoihin, se pystyisi aistimaan kehoni kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia. Hämärässä tuulikaapissa saisin aivoihini tiedon, että lisäämme valoa näkemisen turvaamiseksi. Itse voisin samalla tavalla vaikuttaa kypärän kautta olosuhteisiin. Huumaavassa taustamelussa tavaratalon kassalla voisin supista kypärääni, että lisätäänpä volyymiä kassaneidin puheiden vahvistamiseksi. Ovien edessä voisin lausua mahtipontiset sanat ”Sesam aukene” ja ovet avautuisivat. Rakennusta, jonka ominaisuuksia ohjaisin ja mukauttaisin kypäräni avulla, voisin kutsua älytaloksi.
Älyttömiltä, sen sijaan, tuntuvat asenteet, joilla esteettömyyden ja toimivuu-den kehittäminen tyrmätään. Rakentamisen esteettömyydessä näperrellään edelleen hevosrattaiden aikakaudella, älykkäästä ohjauskypärästä ei ole tietoakaan. Vaikka pyörä on keksitty jo monta kertaa, jokaisessa rakennushankkeessa sitä ryhdytään keksimään uudelleen – tai pikemminkin keksitään perusteluja sille, miksi vaihtoehtoisia ratkaisuja ei kannata toteuttaa, ei edes suunnitella. Ja vaikka suunnitelmissa olisikin jotakin todella innovatiivista, jää se yleensä irralliseksi osaksi kokonaisuutta, haavekuplaksi.
Luin, että Suomessa satsataan älyteollisuuteen ja muun muassa rakenne-taan älykkäitä talotekniikan järjestelmiä. Kännykän kilautus kiukaalle ja kiu-as alkaa lämmetä. Kotoa poistuttaessa yksi ainut napin painallus, kevyt kosketus ja kodin joka ikinen ovi lukittuu sekä pistorasioista katkeaa virta. Silti, kun on kyse ihmisistä, jotka aikuisten oikeaksi tarvitsivat vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, ajatuksemme hyytyvät ja päädymme siihen iän ikuiseen betoniluiskaan.
Pätkä luiskaa ulko-ovella on takuuvarma merkki siitä, että joku on tiennyt pyörän olemassa olosta, muttei ole muistanut hyödyntää sitä. Kun maagiset sanat ”Ole esteetön minulle” on lausuttu, talo on sylkäissyt ihmisten avustamana luiskan pätkän sisäänkäynnille – jälkikäteen ja ilman älyn häivääkään.
Mervi Niemelä
