maanantai 13. helmikuuta 2012

Kuntien esteettömyysasiamiehet vaativat lisää kollegoja

Suomen kunnista seitsemällä esteettömyysasiamies

Kunnalliset esteettömyysasiamiehet tapasivat Turussa kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi.

Tapaamisessa vaadittiin kuntia edistämään esteettömyyttä palkkaamalla lisää asiamiehiä. Tällä hetkellä seitsemässä Suomen kunnassa on palkattu esteettömyysasiamies.

Esteettömyysasiamiesten tehtäviin kuuluu muiden muassa liikkumis- ja toimimisesteisten ihmisten tukeminen palveluiden ja tilojen käyttäjinä sekä suunnittelijoiden ja rakennusvalvontaviranomaisten ohjeistaminen. Asiamiehet olivat yhtä mieltä siitä, että esimerkiksi kaikkien kaupunkien joukkoliikenteen saavutettavuudessa on paljon parannettavaa. Busseissa ei ole automaattisesti toimivia luiskia pyörätuolilla liikkuville, eikä kuulutuksia pysäkeistä aistivammaisille.

 Kulttuuripääkaupunkivuosi saa kiitosta Turun esteettömyysasiamieheltä


Turku niitti viime vuonna mainetta paitsi kulttuuripääkaupunkina myös yhtenä saavutettavimpana kaupunkina EU:n esteettömyyskilpailussa. Turku valittiin kilpailussa neljän esteettömimmän kaupungin joukkoon.

Kulttuuri- ja esteettömyysmenestys nivoutuivat hyvin yhteen keskenään.
- Olen hyvin tyytyväinen kulttuuripääkaupunkisäätiön toimintaan. Muutamaa yksittäistä tapausta lukuun ottamatta kaikki sujui hienosti. Tapahtumajärjestäjiä koulutettiin hyvin esteettömyyden toimimiseksi, iloitsee Turun esteettömyysasiamies Heikki Haulisto.

- Merkittävää on myös se, että kulttuuripääkaupunkisäätiö järjesti Kansainvälisen vammaisten päivän juhla, hän kiittelee. Juhla järjestettiin yhdessä Kynnys ry:n kanssa.
- Aiomme pitää kulttuuripääkaupunkisäätiön toimitusjohtaja Cay Sevónin kanssa palaverin kulttuuritapahtumien säilyttämisestä esteettöminä myös vuoden 2011 jälkeen.

- Jos joka puolella saavutettavuus otettaisiin näin hyvin huomioon, elämä olisi paljon helpompaa, Haulisto kiteyttää.

Lue lisää:

Ei kommentteja: