Esteettömyyden sisäistäminen ja sen kokonaisvaltaisuuden
ymmärtäminen on todella haastava juttu. Esteettömyyden tarkka määritteleminen
on mahdotonta, koska esteettömyys on ympäristön (rakennetun ympäristön, tiedon
ja toimintatapojen) ominaisuus, jonka pitäisi tukea myös vammaisten tai
apuvälinettä käyttävien ihmisten omaehtoista ja itsenäistä toimintaa. Esteettömyys
(tai esteellisyys) itse asiassa kuvaa yksilön ja ympäristön välisen suhteen toimivuutta.
Helppoa kuin heinänteko, eikö vain?
Kokemukseni mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa
esteettömyyttä. sen ymmärtäminen on kuitenkin työlästä. Riikka Hänninen on
kirjoittanut Näkövammaisten Airut-lehdessä (16.9.2014) oivallisesti toiseuden
tunteesta. Vammaisen ihmisen tunne siitä, että olen ulkopuolinen, jopa omassa
elämässään. Kokemus syntyy, kun esteelliset toimintatavat ja asiat saavat
ymmärtämään, ettei vain pysty – ei vain pysty.
Esteet korostavat toistakin inhimillisen elämän osa-aluetta:
riippuvuutta toisista ihmisistä. Apuvälineitä käyttävien ihmisten riippuvuuden
toisten ihmisten avusta – ja hyvöntahtoisuudesta. Silloin, kun ympäristö ei tue
ja luo toimintamahdollisuuksia, syntyy riippuvuutta toisista ihmisestä. Apua
tarvitaan monissa arkipäivän yksikertaisissa asioissa, kuten oven avaamisessa.
Tämän on todennut muun muassa Yle Puheen Iltapäivän #ihmistestissä toimittaja
Salla Vuolteenaho.
Siispä määrittelisin esteettömyyden syvimmän olemuksen
seuraavasti: Esteettömyys on keino/väline, jolla tuetaan jokaisen ihmisen osallistumista
ja osallisuutta – tekemistä ja mukana olemista ihmistä kunnioittaen ja
arvostaen.
Ei esteettömyys sen kummempi juttu ole!
Mervi Valta
projekti-insinööri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti