tiistai 13. toukokuuta 2008

Kevätkokous kuulumisia

Esteettömyysyhdistyksen kevätkokouksessa 29.4. keskusteltiin vilkkaasti yhdistyksen toiminnasta.

Vuoden 2007 aikana tiedotus ja lausuntojen antaminen oli ollut aktiivista, kun taas asiantuntijapalveluiden markkinointia oli ollut vähemmän kuin suunniteltiin. Säännölliseen tiedotukseen kuului sähköpostina lähetetty jäsenkirje ajankohtaisista asioista. Aktiivinen tiedotus ja vuoropuhelun edistäminen ovat tärkeitä tavoitteita myös vuodelle 2008.

Yhdistyksen jäseniltä toivotaan osallistumista tiedotukseen esimerkiksi kertomalla omista kokemuksista. Artikkeleita ja mielipidekirjoituksia julkaistaan mielellään nettisivuilla ja niitä välitetään myös lehtiin. Uusina kanavina toimivat yhdistyksen oma blogi ja keskustelupalsta. Esille tuli useita konkreettisia esimerkkejä siitä, että tiedotusta ja esteiden näkyväksi tekemistä tarvitaan jatkuvasti. Palvelujen saavutettavuus takkuilee edelleen yksinkertaisissa asioissa: kynnykset, raput. Nyt on ilmestynyt katukuvaan kesäterasseja, joille mennään vain portaita pitkin.

Myös yksi isompikin urakka oli jäsenistön toivelistalla - nimittäin peruskorjaajan käsikirja. Esteettömyyden toteutumisen tiellä on monta sellaista mutkaa, joihin peruskorjauksen tilaaja ei osaa varautua. Nykyisellään yhdistys tarjoaa palvelua esteettömyyden kartoitukseen käyttäjien näkökulmasta, mutta esteettömyysosaajien tuki olisi tarpeen myös rakentamisen aikana. Käyttäjäarviointien toteuttamiseen olisi mielenkiintoa ja tekijöitä. Ongelmana on se, että palvelusta ei ole varauduttu maksamaan. Ilmaiseksi kartoitusta ei voida toteuttaa.

Kokous pidettiin Joensuussa ja monet paikalliset puheenaiheet korostuivat keskustelussa. Hyvän uutisena laajemminkin voidaan pitää sitä, että kunnallisen vammais- ja esteettömyysasiamiehen toimen perustamisen valmistelu on aloitettu Joensuun kaupugissa.

1 kommentti:

Tiina-Liisa kirjoitti...

Nyt vasta löysin tämän blogin Esteettömyysyhdistyksen jäsenkirjeen kautta. Laitan tähän linkin omaan blogiini, jossa kyllä on muutakin asiaa kuin vammaisuutta ja esteettömyyttä. Nyt viimeksi jalkapallosta. Kas, kun mielenkiinto on esteetön.

Hyvää kesää ja juhannusta kaikille blogin lukijoille.

t: Tiina Hokkanen-Oja
http://norsurullatuolissa.blogspot.com/